Harva sen näkee. Vielä harvempi voi vähän ymmärtää. Suurin osa ei osaa arvatakkaan. Jotkut yrittää mutta ei tiedä silti mitään.
Paha olo. Käsittämättömän paha olo. Se on olemassa koko ajan. Välillä jokin hyvä työntää sitä vähäks aikaa pois. On se "hyvä" hetki. Mut aina se paha olo palaa mun luokse. Aina. Se asuu minussa.
Minäkään en aina ymmärrä. Eli miten joku muu vois.
Mä kaikkeni yritän ja yritän. Et se menis pois. Häviäis. Mut ei. Ei se mee pois. Ei ikinä.
Mut vielä mä koitan taistella, vielä on taistelutahtoa. Mutta taisteleminen on raskasta. Aivan helvetin raskasta! Joka päivä mietin et miten mä jaksan. Ja et miks pitäs. Itseni takia? Eniten rakkaiden ihmisten takia.
Rakkautta on olla olemassa jonkun sulle tärkeen vuoksi.
Mul on helvetin paha olla, mut mä koitan jaksaa hymyillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti