Taas äsken mä vaan katosin jonnekkin. Vajosin toiseen maailmaan. En muista siitä mitään. En ehkä haluiskaan. Ehkä koitin siinä hetkessä kivun kautta palauttaa itseeni tähän maailmaan. Mut ehkä sillon ei tunne kipua. Ajankulustakaan ei oo mitään käsitystä. Aikaa taas vaan katos.
Nyt oon taas kiinni hetkessä. Vai oonko. Ajatukset on ihan sekasin. Päässä ne sotii. Kuka siellä huutelee. En tiedä. Mut se on joku jolla on paha olla ja se haluis mullekkin pahaa.
Mä koitan lohduttaa sitä. Koitan ymmärtää. Mut en vittu ymmärrä. Mä oon vihanen sille vaik mun pitäs ehkä vaan osata rakastaa sitä. Onhan se osa mua kuitenkin. Ja itseään pitäs rakastaa. Vaikka tiedä siitä sitten.
Näitä hetkiä on ja tulee olemaan, niitä vaan on ihan liikaa. Ja ne tulee monesti niin yllättäin. Sillon ei mahda mitään.
Olen voimaton taistelussa itseäni vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti