Unta ja unettomuutta.

Nukkumaan meno ja pelko. Turvattomuus. Aamuyöstä heräily. Painajaiset. Aamuahdistus. Sekavat ajatukset. Pelko tulevasta päivästä. Toivottomuus. Ja aivan liikaa univelkaa. Näistä on minun yöni ja aamuni tehty.

Tästä voi silti tulla hyvä päivä. Toivon ainakin. Ei, en toivo, uskon niin. Jos jotain haluaa siihen täytyy uskoa. Uskoa ja juosta kohti maalia. Pienin askelin kohti suurempaa päämäärää. Pitää vaan muistaa edetä tarpeeksi hitaasti. Nyt ei ole kiire. On aikaa. Aikaa joka ahdistaa, mutta aika kuluu ja elämä menee eteenpäin. Omalla painollaan.


Uskallatko nukahtaa,
antaa mörköjen mennä,
Unimaailmaan sukeltaa,
siellä hetken lennät,
Aamuyö niin loputon,
uni päästää irti,
Aika hidas lohduton,
mutta aamu tulee silti.

Ulkopuolella

Sekamelska sisälläni,
Olen ulkopuolella itsestäni,
Kuljen täällä kuin aave,
Tasapaino kaukainen haave,
Tyhjyys minut valtaa,
Mikä totta mikä harhaa,
Olenko olemassa ollenkaan,
Kun en pysty edes tuntemaan.

Kipeät kyyneleet

Mä oon vaan itkeny. Niitä itkemättömiä  itkuja. Tukahdutettua tuskaa. Se ei pysyny enää sisällä. Mä oon vaa itkeny ja itkeny ja tuntunu et ei se helpota, ei se lopu. 4 päivää siinä meni. Loppujen lopuksi siitä kai oli hyötyä. Saanu jotain ulos. Vaikka liikaa on vielä sisälläkin. Liikaa tuskaa.

Joskus ihminen vaan tulvii yli. Välillä taakkaa on kevennettävä. Jotenki se paha olo aina näkyy. Ja jotenki se aina tulee ulos. Sillon kun on tullakseen.


Kaunis elämä,
palasiksi murtunut,
Kaunis kyynel,
tuskasta syntynyt,
Kaunis kosketus,
mutta jäätynyt,
Kaunis maailma,
vaikkakin sortunut.

Sekamelska

Taas on unohtunu kirjottaa. purkaa niitä tunteita. Tai oon kai mää niitä jotenki purkanu mutten kirjottanu. Mä oon ihan sekasin, yhtä sekamelskaa koko tyttö. Liikaa tai oikeestaan liian isoja on tulossa. Mä muutan kauas "kotoa". Kauas kaikesta mihin oon tottunu. Kauas ihmisistä joihin oon tottunu. Tottunu et ne on siinä. Entä jos ne ei enää ookkaan.

Pääsen onneks sairaalasta, mikä on hyvä juttu. Mut tää muutos pelottaa. PELOTTAA. niin saatanasti. Niin kai muutokset aina. Mut tuntuu et mun sisällä riehuu hurrikaani. Mun tunteet, olotilat ja ajatukset on ihan sekasin. Mä hajoan. En kestä. Vai kestänkö. Päällimmäisenä pelko. Sitten odotus. Jonkin uuden odotus. Jos tästä saiski jotain irti. Aika näyttää. Eli ripaus jotain hyvääkin?