Pää täynnä on kysymysmerkkejä,
ajatuksista ei saa selkeitä,
ne vaan juoksee liian kovaa,
eikä mulla oo seinää mihin nojaa,
ja pelko mun mieleni valtaa,
se johtaa mua harhaan,
oon ihan yksin täs loukussa,
niinku mato riippumas koukussa,
yksin oman mielen vankina,
ei kahleita, silti vankila
välil tunnen olevani sitkee,
mut mun sydän hiljaa itkee,
ilman avaimii ei kai lukot aukea,
elämä sumua olotila raukea,
pieni tyttö mun sisällä kai asuu,
se joka ei oo saanu joskus apuu,
patoutuneita sen kyyneleet,
sanatkin kai pois lentäneet,
oikeesti se tyttö haluis huutaa,
mut se hymyilee ei osaa enää muuta,
ei olotilaa puhumalla pois saa,
onko enää mitään mikä helpottaa
liian raskaalta tuntuu tää elämä,
joku sano et on eteenpäin mentävä,
välillä on olo niin lentävä,
toisinaan mieli on selkeä,
ehkä mä mietin liikaa tätä kaikkee,
mut ei vaan jaksa, tää on nii vaikeet,
mun päässä vieraita ajatuksia,
sinne kuulumattomia,
ääniä niin kaukaisia,
mikähän tän kaiken laukaisija,
mul on paha olla en haluu olla hengissä,
mut ei kai helpompaa muidenkaan kengissä,
mä toivon vaan et joku näkis mun hädän,
olis mun vierellä pysähtys tähän.
