Se mä oon. Hitaasti lipuva laiva. Tyynellä merellä. Aurinkokaan ei paista. Hetkestä toiseen tuntematta silti mitään. Ajantaju on kateissa. Mä oon automaattiohjauksella. Teen kaiken mikä pitää. Vaikka musta tuntuu et joku muu on tehny tän kaiken. Mä vaan olen. Olen ja menen ja teen. Ja silti en tee.
Kun sen tajuaa se jopa pelottaa. Mut toisaalta tää on tuttua mulle. Nää tuntemukset on kuulemma yleisiä dissosiaatiohäiriössä. Dissosiatiivinen identiteettihäiriö, kuulostaa joo tosi hyvältä. Mut minä oon minä. Mut kuka minä oon. En ainakaan se kuka haluaisin olla. Tai ehkä haluaisin olla minä mut ilman tätä sairautta. En mä tiedä. En tiedä tiedänkö.
Tuntuu et nää päivät menee hukkaan. Valuu ohi, huomaamatta. Elämää menee hukkaan. Haluisin elää kaikki hetket. Ja ilman tätä jatkuvaa pahaa oloa. Hetkessä kiinni pysyminen on välillä tosi vaikeeta. Miksi, oi miksi. Miks just minä. Minä, lipuva laiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti