Kaikki kaunis katoaa. Särkyy. Hiipuu pois hiljalleen. Jää tummien varjojen alle. Kaikki kasaantuu. Ja sit ei enää voi juosta karkuun. Sä romahdat, et vaan voi loputtomiin paeta. Kukaan ei kestä liikaa kerralla. Tuntuu et nyt oon tässä pisteessä. Valonki päässä vaan lisää tunnelia.
Ei sais miettiä liikaa. Mut joiltain asioilta ei vaan saa rauhaa ennen ku niitä on miettiny ja miettiny. Ne on pyöriteltävä päässä tuhat kertaa ja sitten voi saada edes jonkinlaisen rauhan asioitten kanssa.
Ei vaan jaksas kaikkee kerralla. Jonkun pitäs ripotella vaikeita asioita sopivassa määrin elämän varrelle. Ei liikaa kerralla. Sillee siedettävissä määrin.
Mut elämä etenee. Jotenki. Koko ajan. Must tuntuu et en selviä mut oonhan jo tähänki asti selvinny. En ainakaan aio luovuttaa. Vittu mä taistelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti