Mä tein jotain mitä en ikinä tekis. Kävin ihmisen päälle. Hyökkäsin ku villipeto. En tosin ollu aivan tässä maailmassa mut onko se mikään puolustautuminen. En oikeesti haluis pahaa kellekkään. En ees tälle ihmiselle. Vaikka paljon pahaa se on aiheuttanu. Silti toivon sille kaikkee hyvää.
Mä oon kamala ihminen, vaikken ollukkaan tietoinen tekemisistäni se olin silti minä. MINÄ. Osa minua mut silti minä. Ehkä siinä tilanteessa koin sen ihmisen jotenkin uhkana. Mun reaktio oli puolustautuminen. Taistele tai pakene. Mä taistelin.
Vaikka kuinka koitan ymmärtää tapahtunutta niin en vaan käsitä. Miten tilanteet karkaakin aina niin pahasti käsistä. Mä en pärjää itelleni. Se on pelottavaa.
Mun sisällä on myös paljon vihaa, joka ei löydä tietään ulos. Ehkä se tänään otti vallan mun kehossa. Sitä vihaa on varmaan enemmän ku tiedänkään. Enemmän ku voin ymmärtää.
Mä kaikkeni yritän. Et hallitsisin itseni. Mut se ei aina onnistu. Oon niin saatanan vihanen myös itelleni. Mun eri osille. Painukaa kaikki vittuun. Haluun olla kokonainen. Ehjä. Tasapainonen. Mut oon kaikkee muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti