Täällä mä istun, suljetulla osastolla. Mä istun täs nurkas ja kirjotan. Mä kattelen ku ihmiset ramppaa ees taas. Niil on kiire. Ainakin hoitajilla. Muut potilaat ramppaa röökillä minkä kerkee. Tääl on meteliä ja ihmisiä, mut mä oon aivan yksin. Yksin ihmisten keskellä.
Mun ajatukset on ihan sekasin. Mun päässä ne sotii keskenään. Koitan vaan pysyä tässä hetkessä ja kirjottaa. Antaa ajatusten olla, antaa niiden tulla ja mennä. Ne ei hallitse mua. En anna niiden ottaa valtaa. Mä yritän pysyy omassa kehossani, tuntee itseni eläväks olennoks. On vaan jotenkin niiiin epätodellinen olo. Mut onneks vielä tulee se normaalikin olo. Jos ei tänään nii sit varmaan huomenna.
Mä jaksan uskoo et elämä kantaa. Vaikka helppoo tää ei oo. Tää on jatkuvaa sotaa. Sotaa, mutta on monia taisteluita. Ja monet taistelut on jo voitettu. Mut sota jatkuu.. joka päivä.
Kirjotat hienosti! :) Paljon voimia sulle, toivotaan, että kaikki muuttuu pian paremmaksi! :)
VastaaPoistaKiitos :) kyllä tässä eteenpäin mennään vaikkei aina siltä tunnukkaan.
VastaaPoista