TAAAS. Taas tuli paska olo. Kuka sen hyvän olon vei. Mihin se hävis. Nyt mä leijun jossain puolitodellisuudessa. Mua ahistaa. Ja mä en vaan vittu enää jaksa.. mä oon niin saatanan kyllästyny tähän paskaan. Tekis mieli vaan lopettaa. Antautua. Luovuttaa.
Elämä ei oo helppoo mut se on elämisen arvosta. Näin on joku "fiksu" sanonu. Mut onko tää elämisen arvosta. Tää on jatkuvaa sotaa. Miks pitäs päivästä toiseen vaan jaksaa ja jaksaa. Minkä takia. Kenen takia.
VITTUSAATANAPERKELE.
Hyvä ja paha taistelee mun sisällä. Kummanki ajatukset on niin vahvoja. Mut kumpaa mä uskon. Tai kumpi mun mielen valtaa. Ehkä mä uskon kumpaakin. Mua oikeesti pelottaa. Pelottaa nää ajatukset. Pelottaa ens yö ja huominen. Tulevaisuus.
Tulevaisuus tarkottaa taistelua, pään sisäistä sotaa. Maailmasta irti leijumista. Hetkien katoamista. DISSOSIOIMISTA. On myös ilon hetkiä mut riittääkö ne jos kokonaisuus kusee. Jostain kuitenkin aina revin voimaa. Mut entä jos joku päivä ei oo enää mistä repiä.
Meil on vaan tämä hetki. Ja tämä hetki ei oo mun puolella. Elämä ei tykkää musta enkä mä siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti