Mä haluisin vaan pysähtyy ja hengittää,
ees vähän korkeemmalla lentää tääl,
ja pakko taistella ku pakoon ei pääse,
tää taistelu, ehkä joskus taakse jää se,
ja möröt ei mua enää seuraa,
turhan monesti kuitenkin liian lähel reunaa,
en kai koskaan lopeta tätä juoksemista,
mitä kaikkee pakenen, pitkä on lista,
tuntuu et jokainen reitti vie lähtöpisteeseen,
aina uudestaan sorrun samaan virheeseen,
vaikee lentää ku siivet rikki hakattu,
mut ja mun tunteet seinään nakattu,
ja joku mun pään sisäl huutelee,
pitäs pysähtyy ja oppii kuuntelee,
mut mä huudan takas et ääni vaikenis,
et se katois ja lopulta pois menis,
tääl välil vaikee ittensä peilistä tunnistaa,
ei auta et maailmalta silmänsä ummistaa,
tää on mun maailmaa, mun näkökenttä sekava,
samal elän unelmaa?, samal aivan HUKASSA!
Tämmöstä tekstiä syntyy aamuyön pimeinä tunteina ku ei vaan saa unta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti